Bändi

Beyond Vergen tarina alkoi pyryisenä ja pimeänä uudenvuodenaattona 2006. Ajatuksesta siirryttiin toimintaan alkuvuonna 2007, jolloin rumpujen takana istui Jesse Hannonen, kitarasta huolehti Joona Hannonen ja mikrofonin varteen oli juuri asettautunut kitaraa soittava Atte Iivonen. Tällöin puuttui vielä basisti eikä bändin nimestäkään ollut vielä minkäänlaista ajatusta.

Biisejä alettiin kovalla innolla treenaamaan ja jo parin kuukauden päästä saatiin pari biisiä purkkiin, joskin ”studiona” toimi varsin vaatimaton kyhäys Jessen talon yläkerrassa. Nauhoitusten jälkeen bändiin löydettiin basisti ja monien mietintähetkien jälkeen nimeksi valittiin Beyond Verge. Suurempaa merkitystä nimen takaa ei löydy, se vain tuntui oikealta ja kuulosti hienolta, vaikka lausuminen on hieman kyseenalainen.

Vauhdikkaan ja toimivan alun jälkeen vaikeudet iskivät päin kasvoja. Bändiä koskettivat vakava sairaus sekä muut henkilökohtaiset ongelmat ja samassa rytäkässä basistikin otti jalat alleen. Rumpalin ahkerasta promoamisesta huolimatta, bändi jäädytettiin lähes kokonaan reiluksi puoleksi vuodeksi, eikä syyspimeiden alkaessakaan bändin tilanne kovin valoisalta näyttänyt. Rumpali ja solisti kävivät pitkiä keskusteluja ja miettivät, miten lähes kasaan kuivunut kokoonpano saataisiin heräteltyä uudelleen henkiin.

Vaikeiden vaiheiden jälkeen keväällä 2008 kuitenkin koitti päivä, jolloin porukka kerääntyi jälleen yhteen ja alkoi uuden demon työstäminen. Suunta oli taas ylöspäin ja helpotus suuri.

Vaikka alkuun oli taas päästy, demon nauhoittaminen kesti luvattoman kauan. Kuudesta kappaleesta levylle päätyi neljä. Yhdeksän kuukauden "kovan" työn ja pitkien iltojen jälkeen valmistui 1st attempt - demo. Demon valmistumisen jälkeen uusi basistikin saatiin remmiin, kun Jon Inkinen täytti tyhjänä olleen paikan ja siitä lähtien homma on rullannut hyvin.

Uutta materiaalia valmistellessa…


Jesse Hannonen, Jon Inkinen, Atte Iivonen, Joona Hannonen